Menestyksen teologia. Saarna Nurmijärven kirkossa 9.10.2011

17. sunnuntai helluntaista

Teksti: Job 19: 25-27

Minä tiedän, että lunastajani elää. 
Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. 
Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina 
ja lihani on riistetty irti, 
minä saan nähdä Jumalan, 
saan katsella häntä omin silmin,
ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo!
Tätä minun sydämeni kaipaa.

Vanhan testamentin menestyksen teologia

Kolme viikkoa sitten saarnasin edellisen kerran tässä kirkossa. Sattuu niin hauskasti, että tämän päivän Vanhan testamentin lukukappale jatkaa suoraan kolmen viikon takaisen evankeliumin avaamasta teemasta. Evankeliumi oli otettu vuorisaarnasta. Jeesus käski siinä rakastamaan myös vihollisia eikä vain ystäviä. Hän käski meidän ottaa mallia Jumalasta, joka antaa auringon paistaa yhtä lailla niin hurskaille kuin jumalattomillekin.

Meiltä tämän päivän kristityiltä jää helposti huomaamatta, kuinka kuohuttava tämä Jeesuksen ajatus varmaankin oli monista hurskaista kuulijoista. Vanhan testamentin ydinajatus on menestyksen teologia. Vanhan testamentin menestyksen teologian perustuu Jumalan lupaukselle siunata hurskasta ihmistä kaikenlaisella maallisella menestyksellä ja rangaista jumalatonta vastoinkäymisellä ja epäonnistumisella elämässä. Psalmi 1 on kirkas menestyksen teologian julistus: siunaus sataa uskovan elämään ja kirous kaatuu jumalattoman niskaan.

Psalmi 1, Kaksi tietä

1 Hyvä on sen osa,

joka ei vaella jumalattomien tavoin,

ei astu syntisten teille,

ei istu pilkkaajien parissa

2 vaan löytää ilonsa Herran laista, tutkii sitä päivin ja öin.

3 Hän on kuin puu, vetten äärelle istutettu: se antaa hedelmän ajallaan, eivätkä sen lehdet lakastu. Hän menestyy kaikissa toimissaan.

4 Niin ei käy jumalattomien.

He ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa.

5 Väärintekijät saavat kerran tuomionsa,

syntisillä ei ole sijaa vanhurskaiden joukossa.

6 Herra ohjaa omiensa tietä, mutta jumalattomien tie päätyy tuhoon.

Jeesus kumosi vuorisaarnassaan menestyksen teologian. Hän julisti, että Jumala antaa aurinkonsa paistaa yhtä lailla uskovalle kuin jumalattomalle, ja niin hän rakeensakin pieksävät yhtä lailla kummankin viljelyksiä, eroa tekemättä. Uskominen ja kuuliaisuus eivät ole keinoja, jotka takaavat menestyksen elämässä tai varjelevat suuriltakaan vastoinkäymisiltä ja onnettomuuksilta.

Monet ajattelevat, että menestyksen teologian sanoma on upeaa positiivista ajattelua. Ihmisen on lakattava surkuttelemasta tilaansa ja tartuttava Jumalan lupaukseen. Jokainen meistä voi kukoistaa, kun vain uskoo ja uskaltaa. Emme kykene mihinkään, kun usko puuttuu.

Useilta jää näkemättä menestyksen teologian nurja puoli. Sehän on lohduttomuuden oppi. Se sälyttää onnettomien kannettavaksi kaksinkertaisen taakan. Ensinnäkin heillä on osattomuuden ahdistus. Sen lisäksi tulee moraalinen taakka. Jokainen on syyllinen itse omiin vastoinkäymisiinsä ja omaan epäonnistumiseensa. Jumalahan on luvannut, että jokainen, joka uskoo häneen ja on hänelle kuuliainen, menestyy maailmassa. Se ettei menesty, on itsestä kiinni.

Menestyksen teologia hallitsee Vanhan testamentin ajatusmaailmaa. Siitä on kuitenkin yksi kirkas poikkeus, Jobin kirja.

Jobin kirja on yksi niistä Vanhan testamentin kirjoituksista, jotka on kirjoitettu tietoisesti kaunokirjallisiksi teoksiksi. Se on syvällinen filosofinen ja teologinen näytelmä, moraalidraama. Jobin kirja hyökkää menestyksen teologiaa vastaan. Se osoittaa, kuinka armottomasti sellaiset ihmiset suhtautuvat toisiinsa, jotka uskovat, että uskon ja hyvyyden palkkana on maallinen menestys.

Jobin kirja on kuvaus suurliikemies Jobista. Job on hurskauden perikuva. Tämän lukijalle kertoo näytelmän kertoja. Hänen ei siis tarvitse epäillä Jobin nuhteettomuutta.

Menestyksen teologian perusteella Jobin pitäisi menestyä elämässään. Kertomuksen alussa hän kukoistaakin uhkeasti. Mutta kohtalo kääntyy. Vastoinkäyminen seuraa toisiaan. Bisnekset romahtavat. Rakkaat lapset tuhoutuvat. Inhottava sairaus iskee Jobiin itseensä. Vaimokin solvaa häntä.

Job kokee joutuneensa Jumalan oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi. Hän vetoaa menestyksen teologiaan. Job vaatii, että Jumala suostuu reiluun oikeudenkäyntiin. Siinä todettaisiin Jobin hurskaus ja Jumala velvoitettaisiin lupauksensa mukaan palkitsemaan Job menestyksellä.

Jobin kansainväliset ystävät saapuvat ulkomailta muka olemaan Jobin tukena hänen ahdingossaan. Mutta todellista tukeahan tällaiset ystävät eivät voi antaa. He ovat kaavaoppisia uskovaisia, menestyksen teologian dogmaattisia kannattajia. Näin sanoo virallinen teologia: jos Job on kuuliainen, hän kukoistaa. Mutta Job on syvässä ahdingossa. Jumala ei tietenkään ole epäoikeudenmukainen. On siis loogisesti pääteltävissä, että Jobin hurskaus ei ole aitoa. Siinä on salainen vika. Ystävät vaativat Jobia tunnustamaan syntinsä ja myöntämään, että Jumala rankaisee häntä oikeudenmukaisesti. Job kuvaa ystäviensä asennetta näin. ”Mutta te sanotte:‘Kuinka puristamme hänestä totuuden esiin?

Syyllinen hän joka tapauksessa on.’” (28. Jae)

Job kokee, että ystävät pettävät hänet. Hän vaikeroi: ”Oma ystäväpiirini inhoaa minua, nekin, joita minä rakastin, torjuivat minut.” (19:19) Jobia saarretaan joka puolelta. Yhdeltä puolelta häntä ahdistelee epäoikeudenmukainen Jumala. Toiselta puolen häntä saartavat kylmät uskovaiset, jotka esiintyvät hänen ystävinään. Job sanoo näille: ”Miksi tekin vainoatte minua yhdessä Jumalan kanssa? Ettekö ole jo kylliksi minua kalvaneet?” (19:22)

Juuri tämä on se tilanne, jossa Job sanoo päivän lukukappaleen sanat: ”Minä tiedän, että lunastajani elää.” Meillä on suuri houkutus lukea nämä sanat omalta kristilliseltä taustaltamme. Luterilaisina tiedämme, että syntimme on niin suuri, että emme kykene vastaamaan siitä, että tarvitsemme lunastajan.

Jobin kirjan kärsivä päähenkilö ei kuitenkaan ole syntinen, vaan esimerkillisen hurskas ihminen. Hänen ongelmansa ei ole siinä, että hän ei kestäisi pyhän Jumalan tuomiota. Hänen ongelmansa on aivan toinen, se, ettei Jumala ole häntä kohtaan oikeudenmukainen. Jumala on syyllinen. Jobille kuuluisi palkinto moitteettomuudesta, mutta hän saakin rangaistuksen, psalmin 1 kuvaaman jumalattomalle kuuluvan kovan kohtalon.

Job ei tarvitsee lunastajaa synneistä vaan asianajajaa oikeudenkäyntiin Jumalaa vastaan, jota hän suunnittelee. Hän ei pärjää mielivaltaisen Jumalan kanssa yksin. Hän tarvitsee auttajaa, joka päästäisi hänet Jumalan ylivoiman puristuksesta.

Raamatuntutkijat ovat kiistelleet siitä, millaiseksi Job kuvittelee sen asianajajan, josta haaveilee tuskissaan. Luullakseni tämä on ollut aivan tarpeetonta pohdintaa. Jobista kertovan näytelmän pääsanoma on, että menestyksen teologia on virheellistä teologiaa. Uskominen, Jumalan rakastaminen ja kuuliaisuus Jumalalle eivät ole menestyksen strategiaa. Uskominen ei takaa onnea eikä kukoistusta. Jeesus vahvistaa Jobin kirjan sanoman vuorisaarnassa selittämällä, kuinka Jumala antaa aurinkonsa paistaa sekä hurskaalle että jumalattomalle ja antaa rakeittensa pyörremyrskynsä iskeä kummankin kimppuun eroa tekemättä.

Jumala vastaa Jobin haasteeseen ja saapuu paikalle pyörretuulessa. Job kohtaa pyhän. Tilanne on toisenlainen kuin se, josta hän haaveili.

Ei synny oikeudenistuntoa, jossa Job vaatisi Jumalaa perustelemaan politiikkaansa maailmassa tai nimenomaan Jobin kohtelun oikeudenmukaisuudesta. Jumala ei vastaa Jobin kysymyksiin. Hän kysyy Jobilta itse: missä olit silloin, kun minä loin maailman ja kesytin alkumeren myyttiset pedot?

Menestyksen teologia ei ole vain Vanhan testamentin asia. Nykymaailmassa selitetään lakkaamatta, kuinka uskominen tuo onnen ja siunauksen elämään. Siten kasataan syytä niiden niskaan, jotka eivät menesty. Jeesuksen sanomassa ei kuitenkaan ole kyse siitä, mikä auttaa ihmistä menestymään, vaan siitä, mikä on totta elämästä. Ne, joita uskonnossa kiinnostavat nimenomaan onni ja menestys, menkööt muiden gurujen luokse.