Menestyksen teologia. Saarna Nurmijärven kirkossa 9.10.2011
17.
sunnuntai helluntaista
Teksti: Job 19: 25-27
Minä
tiedän, että lunastajani elää.
Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.
Ja
sitten, kun minun nahkani on riekaleina
ja lihani on riistetty irti,
minä saan
nähdä Jumalan,
saan katsella häntä omin silmin,
ja silmäni näkevät: hän ei ole
minulle outo!
Tätä minun sydämeni kaipaa.
Vanhan
testamentin menestyksen teologia
Kolme
viikkoa sitten saarnasin edellisen kerran tässä kirkossa. Sattuu niin
hauskasti, että tämän päivän Vanhan testamentin lukukappale jatkaa suoraan
kolmen viikon takaisen evankeliumin avaamasta teemasta. Evankeliumi oli otettu
vuorisaarnasta. Jeesus käski siinä rakastamaan myös vihollisia eikä vain
ystäviä. Hän käski meidän ottaa mallia Jumalasta, joka antaa auringon paistaa
yhtä lailla niin hurskaille kuin jumalattomillekin.
Meiltä
tämän päivän kristityiltä jää helposti huomaamatta, kuinka kuohuttava tämä
Jeesuksen ajatus varmaankin oli monista hurskaista kuulijoista. Vanhan
testamentin ydinajatus on menestyksen teologia. Vanhan testamentin menestyksen
teologian perustuu Jumalan lupaukselle siunata hurskasta ihmistä kaikenlaisella
maallisella menestyksellä ja rangaista jumalatonta vastoinkäymisellä ja
epäonnistumisella elämässä. Psalmi 1 on kirkas menestyksen teologian julistus:
siunaus sataa uskovan elämään ja kirous kaatuu jumalattoman niskaan.
Psalmi 1, Kaksi tietä
1 Hyvä on
sen osa,
joka ei
vaella jumalattomien tavoin,
ei astu
syntisten teille,
ei istu
pilkkaajien parissa
2 vaan
löytää ilonsa Herran laista, tutkii sitä päivin ja öin.
3 Hän on
kuin puu, vetten äärelle istutettu: se antaa hedelmän ajallaan, eivätkä sen
lehdet lakastu. Hän menestyy kaikissa toimissaan.
4 Niin ei
käy jumalattomien.
He ovat
kuin akanat, joita tuuli ajaa.
5 Väärintekijät
saavat kerran tuomionsa,
syntisillä
ei ole sijaa vanhurskaiden joukossa.
6 Herra
ohjaa omiensa tietä, mutta jumalattomien tie päätyy tuhoon.
Jeesus
kumosi vuorisaarnassaan menestyksen teologian. Hän julisti, että Jumala antaa
aurinkonsa paistaa yhtä lailla uskovalle kuin jumalattomalle, ja niin hän
rakeensakin pieksävät yhtä lailla kummankin viljelyksiä, eroa tekemättä.
Uskominen ja kuuliaisuus eivät ole keinoja, jotka takaavat menestyksen elämässä
tai varjelevat suuriltakaan vastoinkäymisiltä ja onnettomuuksilta.
Monet
ajattelevat, että menestyksen teologian sanoma on upeaa positiivista ajattelua.
Ihmisen on lakattava surkuttelemasta tilaansa ja tartuttava Jumalan lupaukseen.
Jokainen meistä voi kukoistaa, kun vain uskoo ja uskaltaa. Emme kykene
mihinkään, kun usko puuttuu.
Useilta
jää näkemättä menestyksen teologian nurja puoli. Sehän on lohduttomuuden oppi.
Se sälyttää onnettomien kannettavaksi kaksinkertaisen taakan. Ensinnäkin heillä
on osattomuuden ahdistus. Sen lisäksi tulee moraalinen taakka. Jokainen on
syyllinen itse omiin vastoinkäymisiinsä ja omaan epäonnistumiseensa. Jumalahan
on luvannut, että jokainen, joka uskoo häneen ja on hänelle kuuliainen,
menestyy maailmassa. Se ettei menesty, on itsestä kiinni.
Menestyksen
teologia hallitsee Vanhan testamentin ajatusmaailmaa. Siitä on kuitenkin yksi
kirkas poikkeus, Jobin kirja.
Jobin
kirja on yksi niistä Vanhan testamentin kirjoituksista, jotka on kirjoitettu
tietoisesti kaunokirjallisiksi teoksiksi. Se on syvällinen filosofinen ja teologinen
näytelmä, moraalidraama. Jobin kirja hyökkää menestyksen teologiaa vastaan. Se
osoittaa, kuinka armottomasti sellaiset ihmiset suhtautuvat toisiinsa, jotka
uskovat, että uskon ja hyvyyden palkkana on maallinen menestys.
Jobin
kirja on kuvaus suurliikemies Jobista. Job on hurskauden perikuva. Tämän lukijalle
kertoo näytelmän kertoja. Hänen ei siis tarvitse epäillä Jobin nuhteettomuutta.
Menestyksen
teologian perusteella Jobin pitäisi menestyä elämässään. Kertomuksen alussa hän
kukoistaakin uhkeasti. Mutta kohtalo kääntyy. Vastoinkäyminen seuraa toisiaan. Bisnekset
romahtavat. Rakkaat lapset tuhoutuvat. Inhottava sairaus iskee Jobiin itseensä.
Vaimokin solvaa häntä.
Job kokee
joutuneensa Jumalan oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi. Hän vetoaa menestyksen
teologiaan. Job vaatii, että Jumala suostuu reiluun oikeudenkäyntiin. Siinä
todettaisiin Jobin hurskaus ja Jumala velvoitettaisiin lupauksensa mukaan
palkitsemaan Job menestyksellä.
Jobin
kansainväliset ystävät saapuvat ulkomailta muka olemaan Jobin tukena hänen
ahdingossaan. Mutta todellista tukeahan tällaiset ystävät eivät voi antaa. He
ovat kaavaoppisia uskovaisia, menestyksen teologian dogmaattisia kannattajia. Näin
sanoo virallinen teologia: jos Job on kuuliainen, hän kukoistaa. Mutta Job on syvässä
ahdingossa. Jumala ei tietenkään ole epäoikeudenmukainen. On siis loogisesti
pääteltävissä, että Jobin hurskaus ei ole aitoa. Siinä on salainen vika. Ystävät
vaativat Jobia tunnustamaan syntinsä ja myöntämään, että Jumala rankaisee häntä
oikeudenmukaisesti. Job kuvaa ystäviensä asennetta näin. ”Mutta te sanotte:‘Kuinka puristamme hänestä totuuden esiin?
Syyllinen hän joka tapauksessa on.’”
(28. Jae)
Job
kokee, että ystävät pettävät hänet. Hän vaikeroi: ”Oma ystäväpiirini inhoaa
minua, nekin, joita minä rakastin, torjuivat minut.” (19:19) Jobia saarretaan
joka puolelta. Yhdeltä puolelta häntä ahdistelee epäoikeudenmukainen Jumala. Toiselta
puolen häntä saartavat kylmät uskovaiset, jotka esiintyvät hänen ystävinään.
Job sanoo näille: ”Miksi tekin vainoatte minua yhdessä Jumalan kanssa? Ettekö
ole jo kylliksi minua kalvaneet?” (19:22)
Juuri
tämä on se tilanne, jossa Job sanoo päivän lukukappaleen sanat: ”Minä tiedän,
että lunastajani elää.” Meillä on suuri houkutus lukea nämä sanat omalta
kristilliseltä taustaltamme. Luterilaisina tiedämme, että syntimme on niin
suuri, että emme kykene vastaamaan siitä, että tarvitsemme lunastajan.
Jobin
kirjan kärsivä päähenkilö ei kuitenkaan ole syntinen, vaan esimerkillisen
hurskas ihminen. Hänen ongelmansa ei ole siinä, että hän ei kestäisi pyhän
Jumalan tuomiota. Hänen ongelmansa on aivan toinen, se, ettei Jumala ole häntä
kohtaan oikeudenmukainen. Jumala on syyllinen. Jobille kuuluisi palkinto
moitteettomuudesta, mutta hän saakin rangaistuksen, psalmin 1 kuvaaman jumalattomalle
kuuluvan kovan kohtalon.
Job ei tarvitsee
lunastajaa synneistä vaan asianajajaa oikeudenkäyntiin Jumalaa vastaan, jota
hän suunnittelee. Hän ei pärjää mielivaltaisen Jumalan kanssa yksin. Hän
tarvitsee auttajaa, joka päästäisi hänet Jumalan ylivoiman puristuksesta.
Raamatuntutkijat
ovat kiistelleet siitä, millaiseksi Job kuvittelee sen asianajajan, josta
haaveilee tuskissaan. Luullakseni tämä on ollut aivan tarpeetonta pohdintaa.
Jobista kertovan näytelmän pääsanoma on, että menestyksen teologia on
virheellistä teologiaa. Uskominen, Jumalan rakastaminen ja kuuliaisuus
Jumalalle eivät ole menestyksen strategiaa. Uskominen ei takaa onnea eikä
kukoistusta. Jeesus vahvistaa Jobin kirjan sanoman vuorisaarnassa selittämällä,
kuinka Jumala antaa aurinkonsa paistaa sekä hurskaalle että jumalattomalle
ja antaa rakeittensa pyörremyrskynsä iskeä kummankin kimppuun eroa tekemättä.
Jumala
vastaa Jobin haasteeseen ja saapuu paikalle pyörretuulessa. Job kohtaa pyhän. Tilanne
on toisenlainen kuin se, josta hän haaveili.
Ei synny
oikeudenistuntoa, jossa Job vaatisi Jumalaa perustelemaan politiikkaansa
maailmassa tai nimenomaan Jobin kohtelun oikeudenmukaisuudesta. Jumala ei
vastaa Jobin kysymyksiin. Hän kysyy Jobilta itse: missä olit silloin, kun minä
loin maailman ja kesytin alkumeren myyttiset pedot?
Menestyksen
teologia ei ole vain Vanhan testamentin asia. Nykymaailmassa selitetään
lakkaamatta, kuinka uskominen tuo onnen ja siunauksen elämään. Siten kasataan
syytä niiden niskaan, jotka eivät menesty. Jeesuksen sanomassa ei kuitenkaan ole
kyse siitä, mikä auttaa ihmistä menestymään, vaan siitä, mikä on totta
elämästä. Ne, joita uskonnossa kiinnostavat nimenomaan onni ja menestys,
menkööt muiden gurujen luokse.
Tunnisteet: Job, menestyksen teologia
1 Comments:
Hei taas Terho,
mielenkiinnolla luin tämänkin ajatuksesi. Jäin pohtimaan sitä, että mitä mahdat tarkoittaa "mikä on totta elämästä". Ajattelen niin, että totta elämästä on se, että meissä on mahdollisuus hyvään ja pahaan. Pahan mahdollisuus ja sen toteutuminen lienee syntiä. Mutta sitten en ymmärrä, miksi Jeesuksen oli kärsittävä puolestamme? Vai syntyikö Jumalan armo ihmistä kohtaan vasta Jeesuksen ärsimyksen jälkeen vai oliko armo olemassa Jumalassa jo silloin, kun Hän loi ihmisen? Onko niin, että Jeesuksen elämän keskeinen viesti on meille ihmisille esimerkki, kuinka lähimmäistä tulee rakastaa? Lähimmäisen rakkauttahan tämä maailma huutaa. Jotenkin messu kirkossa tuntuu enemmän painottavan kunkin omaa pelastumista kuin tekoja lähimmäisen auttamiseksi. Terveisin Erkki Haagan srksta
Lähetä kommentti
<< Home